perjantai 20. syyskuuta 2013

20. syyskuuta 2013


Ankkurissa
70° 04,726' N, 170° 33,912' E

Pekka oli vaihtamassa polttoainesuodattimia 15. syyskuuta, kun
satamamestari tuli kertomaan, että vielä tänään nousee 15-20 m/s itätuuli,
ja meidän pitäisi siirtyä välittömästi laiturin toisella puolella olevan
pienen laiva ulkosivulle suojaan. Riitta oli tällöin kirjastossa, mutta
saapui soiton saatuaan nopeasti paikalle. Pääsimme siirtymään ongelmitta
laivan kylkeen, minkä jälkeen tuuli nousi vajaan puolen tunnin kuluessa
lukemiin 20 m/s, korkeimmat lukemat olivat 25 m/s.



Varhain keskiviikkoaamuna tuuli oli lähes olematonta, ja aurinko paistoi
siniseltä taivaalta. Päätimme lähteä katsomaan, miltä sää näytti ulkona
Itä-Siperian merellä, mutta koska tuuliennuste oli edelleen sama eli 20
m/s idästä, olimme jo etukäteen katsoneet sopivan ankkuripaikan, josta
voisimme pahimmassa tapauksessa hakea suojaa tuulilta.



Irrotettuamme köydet huomasimme, että vene ei liiku mihinkään. Syynä oli
se, että makasimme kiinni pohjassa, minkä myös kaiku vahvisti. Yritimme
ensin päästä irti pakilla, mutta siitä huolimatta, että potkurivirta söi
mutaa altamme, emme edelleenkään liikkuneet mihinkään. Kiinnitimme lopulta
köyden viereisen laivan pollariin ja vinssasimme itsemme irti mudasta.



Tuuli loisti poissaolollaan lähes viimeiseen niemennokkaan, noin 25 mailia
pohjoiseen olevaan Mys Shelagskiyyn saakka. Heti päästyämme niemen nokan
ohi, tuuli nousi yli 20 m/s lukemiin idästä. Käännyimme ympäri ja menimme
muutaman mailin päähän Buhta Shelagskayan lahden pohjukkaan, jonne
ankkuroimme kovassa puuskaisessa tuulessa kahdeksan metrin syvyyteen.Tuuli
puhalsi korkean niemen yli täydellä voimalla ja puuskaisena, ja meri oli
rannasta asti kuohupäillä.



Tuuli pysyttelee nyt 15 – 25 m/s välillä. Puuskat heittelevät venettämme
puolelta toiselle ja irrottavat veden sumuna meren pinnasta. Ankkuri
onneksi pitää. Tuuligeneraattori sen sijaan ulvoo suurimman osan aikaa
jäähdyttäen itseään, eikä lataa kuin hetkittäin. Tuulen pitäisi hellittää
päivän mittaan, heikentyä huomenna edelleen ja kääntyä hiljalleen
pohjoisen suuntaan. Seuraamme tilannetta aitiopaikalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti