lauantai 14. syyskuuta 2013

11. syyskuuta 2013


Itä-Siperian merellä
72° 00,228' N, 154° 07,866' E


Tuuli voimistui pikku hiljaa ja nousi lopulta yli 40 solmuun itäkaakosta.
Ankkuripaikkamme antoi onneksi erinomaisen suojan paitsi tuulta myös
aallokkoa vastaan. Näimme sunnuntaina myrskykeskuksen pilvimuodostelman
kulkevan mantereen puolella rannan suuntaisesti itään. Maanantaina
aamuyöstä tuuli ryhtyi muuttamaan suuntaa ja laski noin 25 solmuun
ennusteiden mukaisesti. Varhain maanantaiaamuna lumihiutaleiden kieppuessa
ympärillämme nostimme ankkurin ja lähdimme jatkamaan viivästynyttä
matkaamme.



Tultuamme Laptevin salmeen tuuli kääntyi riittävästi koilliseen niin, että
pääsimme purjehtimaan kohti itää vaihtamatta halssia. Edetessämme Itä-
Siperian merelle tuuli voimistui ja kääntyi pohjoiseen. Saimme reippaan
nopeuden yli 25 solmun sivutuulessa purjehtiessamme kohti seuraavaa
kohdettamme, noin 880 mailin päässä olevaa Pevekiä. Ensimmäisen
vuorokauden aikana etenimme runsaat 160 mailia.


Tuuli on kääntynyt nyt lähes myötäiseksi ja hiipunut noin 15 solmuun, ja
samalla myös viime päivien terävä, hakkaava aallokko on pienentynyt.
Olemme seuranneet rantaa Evgenin antaman ohjeen mukaisesti välttääksemme
pohjoisempana olevat jäät. Veden lämpötila laski eilen -1 asteeseen, mutta
emme onneksemme ole nähneet lainkaan jäitä. Vaarallisin alue ylettyi 153°
E saakka, mutta sen itäpuolella jääraja on selvästi pohjoisempana. Yöt
alkavat pimetä sitä mukaa kun syksy etenee ja tulemme etelämmäksi. Olemme
rajoittaneet nopeutemme pimeään aikaan noin viiteen solmuun mahdollisten
jäitten takia, mikä tietysti lisää matka-aikaa, mutta pienentää riskejä.
Mikäli nopeus säilyy nykyisessä yli kuudessa solmussa, olemme Pevekissä jo
perjantaina. Tämä olisikin kaikin puolin toivottavaa, sillä alueelle on
odotettavissa 20 m/s tuulia parin päivän sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti