torstai 29. elokuuta 2013

28. elokuuta 2013


Ankkurissa
77° 32,401'N, 105° 37,480' E

Saimme 24. päivä sähköpostitse viimeisimmän jääkartan, joka näytti väylän
avautuneen niin paljon, että päätimme jatkaa pysähtymättä kohti Vilkitski
Straitia. Matka jatkui nyt moottoroiden saariston läpi. Vain yhdellä
saarella näimme seitsemän karibua, mutta ei muuta elämää. Tultuamme
saaristosta saimme hiukan tuulta, jälleen vastaista. Nostimme purjeita ja
lähdimme tiukkaan luoviin pohjoista kohti, kunnes illalla kohtasimme jäitä
ja jouduimme kääntymään takaisin kaakkoon jääkarttojenkin mukaan avoimeen
veteen. Jatkoimme kohti Nordenskjöldin saaristoa. Jäitä ei juurikaan
tarvinnut väistellä, kun kuljimme rannan suuntaisesti. Ulompana jäitä oli
kyllä näkyvissä.



Saavuimme Ostrova Nansenan (Ostrov = saari) ja sen pohjoispuolella olevan
Ostrov Pradvy Polar Station saaren kohdalle. Saarten väli oli jäiden
tukkima, mutta ulkopuolelta pääsimme ohittamaan saaret. Sää ja jäätilanne
olivat niin hyviä, että Pekka pääsi nukkumaan ensin ja sitten Riitta.
Olimme suunnitelleet reitin varsinaisen väylän eteläpuolelta läheltä
rantaa kuvitellen, että siellä olisi vähemmän jäitä, mutta niin ei
ollutkaan. Tulimme läpäisemättömään jääkenttään, ja Riitta oli herätettävä
kesken unien tähystämään. 


Löysimme vihdoin reitin Pliznetsyn saariryhmän
väleistä ja pääsimme jatkamaan suhteellisen vapaasti kohti Oskar
Peninsulaa. Niemeä lähestyessämme jäät kuitenkin lisääntyivät, ja
ajoittain näytti siltä, ettei sieltä voi päästä läpi. Etenimme kuitenkin
hiljalleen rannan tuntumassa. Kun selvisi, etteivät jäät tästä enää
lisäänny, pysähdyimme jäälautan reunaan lounaalle. Lounaan jälkeen
jatkoimme kurvailua ja  muutaman tunnin kuluttua pääsimmekin lähes
jäättömään veteen.



Etenimme Vilkitski Straitia kohti rannan tuntumassa. Näimme jäätä muutaman
mailin päässä ulkopuolella, mutta reitillämme oli vain muutamia
jäälauttoja. Ostrov Pervomarskiyn saaren ympäristössä oli jäätä, mutta
pääsimme kiertämään sen helposti. Seuraavan saaren ja mantereen välistä
olisi syvyyden puolesta päässyt purjehtimaan, mutta se oli yhtenäisessä
jäässä, joka ilmeisesti sulaa paikalleen jos ehtii. Kiersimme siis jäät
taas ulkokautta.



Kun saavuimme Vega Pointin kohdalle, olimme niin paksussa sumussa, ettemme
nähneet rantaa lainkaan. Jatkoimme Vilkiski Straittia pitkin kuvitellen,
että voisimme pysähtyä joksikin aikaa Cape Chelyutskinin lähellä olevaan
ankkuripaikkaan. Lähestyessämme lahtea havaitsimme rannan puolella
matalaan ajautuneita jäävuoria, jotka muodostivat yhtenäisen korkean
seinämän meidän ja rannan väliin. Jonkin matkan päässä ne estivät
etenemisemme myös itään. 


Tuuli alkoi nousta ja puhalsi pian 25 solmun
voimalla idästä. Aallokko ja virtaus olivat vastakkain, voimakas maininki
liikutti jäämassaa ylös alas, ja sumu haittasi näkyvyyttä. Tunnelma oli
kuin tieteiselokuvasta. On helppo arvata, että jatkoimme välittömästi
matkaa. Koska emme päässeet ankkurilahteemme, emmekä voineet edetä itään,
suuntasimme keulan kohti ainoaa kohtalaisen auki olevaa ilmansuuntaa eli
pohjoista.



Päästyämme niemen ohi alkoi keli hiukan helpottaa ja saimme purjeista
hiukan tukea ja lisää nopeuttakin. Kuuden tunnin luovimisen jälkeen keli
oli parantunut niin paljon, että pystyimme pysähtymään piihin pariksi
tunniksi. Ruokailimme ja Pekka otti tunnin unet.
Jatkoimme kohti Laptevin merta 20 solmun vastaiseen tuuleen Riitan
nukkuessa. Runsaan tunnin kuluttua saavuimme Taymyrin niemen keräämiin
jäihin. Pekka yritti epätoivoisesti löytää reittiä ulos jäämassasta siinä
kuitenkaan onnistumatta.
 

Vaihtoehtoina oli joko yrittää kiertää jääkenttä
pohjoisen kautta tai jäädä odottamaan. Tuuliennusteen mukaan oli
odotettavissa itäistä kaksi-kolme päivää, mikä ei helpottaisi tilannetta.
Päätimme näin ollen mennä ankkuriin odottamaan aikaa parempaa.
Ankkuripaikkamme, Amundsenin mukaan nimetty lahti, on erinomaisen
suojainen itätuulella ja hiekkapohjassa noin neljän metrin syvyisessä
vedessä ankkurin pito on erittäin hyvä.



Esko Pettay Meriaura Oy.stä on lähettänyt meille jääkarttoja kiitettävällä
ripeydellä. Siitä suurkiitos! Olosuhteet muuttuvat täällä hyvin nopeasti.
Tuuli- ja jäätietojen perusteella näyttää siltä, että voisimme lähteä
yrittämään uudelleen pääsyä Laptevin merelle 29. tai 30. päivä.
Polttoainetankit ovat nyt täynnä ja kannen jerrykannut tyhjiä. Pyykit on
pesty, ja uutta vettä on tehty vesikoneella sadan litran verran. Olemme
siis valmiina lähtöön heti, kun jäät vain sallivat sen!

24. elokuuta 2013


Ankkurissa
74° 28,591' N, 85° 44,059' E

Päätimme vihdoin lopettaa odottelun Diksonissa ja lähteä matkaan kohti
koillista. Pekka kävi 21. päivä satamatoimistossa kertomassa lähdöstämme.
Satamakapteenia ei löytynyt, mutta laivaston toimisto kyllä. Siellä oli
aikaisemmin meitä ansiokkaasti opastanut Viktor laivaston villapaidassa
kaluunoineen. Viktor ilmoitti asiamme satamakapteenille ja antoi meille
kaikki tarvittavat yhteystiedot meripelastusorganisaatioon sekä
jäännsärkijöiden radiotaajuudet.



Satamakapteeni tuli käymään veneellä illemmalla, teki tarvittavat
paperityöt, ilmoitti merivartiostolle aamuisesta lähdöstämme, leimasi ja
allekirjoitti miehistöluettelomme, otti vastaan pienen lahjamme ja
toivotti sydämellisesti hyvää matkaa. Hän kertoi käyneensä laivan
päällikkönä Olkiluodossa ja Raumalla ja pyysi lähettämään terveisensä
molempiin satamiin.



Pitkä odottaminen päättyi torstaiaamuna 22. päivä, kun irroitimme köydet
ja pääsimme vihdoinkin matkaan! Tuuli oli tietysti vastainen, mutta tässä
vaiheessa se ei meitä haitannut. Päätimme ankkuroida ensimmäiseen
mahdolliseen ankkuripaikkaan noin 50 mailin päässä oleville saarille.
Pudotimme ankkurin matalaan lahteen paikkaan 74° 04,555' N, 83° 32,217' E
ja nautimme luonnon hiljaisuudesta. Nukuimme pitkään ja nostimme ankkurin
rauhallisen aamiaisen jälkeen.



Olimme katsoneet jo valmiiksi muutamia ankkuripaikkoja läheisestä
saaristosta. Oli tyyntä, joten moottoroimme läheisimpään tuulilta
suojaisaan ankkuripaikkaan, jossa olemme parhaillaan. Rannalla on osittain
sortunut hirsitalo ja ne tavalliset maiseman rumentajat, kymmenet
ruostuvat öljytynnyrit. Paikkaa on ilmeisesti käytetty kalastusalusten
tankkaustukikohtana.

Olimme juuri radioyhteydessä puolalaiseen Lady Danaan, joka oli lähtenyt
lähtöpäivämme iltana ja jatkaa seitsemän hengen miehistöllä purjehdusta
pysähtymättä niin pitkälle kuin jäät antavat myöden.

perjantai 23. elokuuta 2013

19. elokuuta 2013


Edelleen Diksonissa


Olemme nyt olleet Diksonissa 15 päivää, ja odotus näyttää jatkuvan.
Taimyrin niemimaan jäätilanne on hiljalleen helpottumassa, mutta reitti on
valitettavasti edelleen tukossa. Tarvitsisimme eteläisiä tuulia työntämään
jäät väylältä, mutta tuulet ovat toistaiseksi puhaltaneet joko pohjoisesta
tai idästä. Muutama päivä sitten idästä tullut laiva kertoi jäärajan
olevan vain noin 20 mailin päässä meistä, mutta tilanne muuttuu nopeasti.
Seuraamme jäätilanteen kehittymistä päivittäin yhä suuremmalla
mielenkiinnolla ja selvästi kasvavalla kärsimättömyydellä.


Täällä on myös ankkurissa kolme laivaa odottamassa reitin avautumista.
Yksi niistä on konttilaiva, joka ainakaan silmämääräisesti katsottuna ei
pysty kulkemaan pahoissa jäissä. Laivat jatkavat täältä itään
mahdollisesti saattueena, jota Taimyrin niemimaan lähettyvillä oleva
jäänsärkijä avustaa.

Olemme saaneet hankittua polttoainetta tankit ja jerrykannut täyteen. Sitä
on nyt kaikkiaan 1.700 litraa, joka hyvällä onnella saattaa riittää aina
Provideniyaan eli Beringinmerelle asti. Jos joudumme käyttämään
polttoainetta liikaa jäiden väistelyyn, voimme poiketa tankkaamaan matkan
varrella joko Vankaremiin tai Pevekiin.



Veden saanti sen sijaan näytti ensin hyvinkin vaikealta, koska paikallinen
vesi on jostain syystä juomakelvotonta. Vesitankkimme ehti päästä jo niin
tyhjiin, että jouduimme ottamaan vesikoneen käyttöön likaisessa
kaupunginlahdessa. Onneksi saimme pari päivää sitten laiturin
vastakkaisella puolella käväisseestä rahtilaivasta tankkimme täyteen.



Laiturilla on joka päivä uistelijoita. Pekka kävi lähes ensi töikseen
ottamassa selvää mitä kalastetaan ja millä vieheillä ja tuli hetken
kuluttua takaisin mukanaan kassillinen kalaa. Nyt emme enää uskalla mennä
lähellekään kalastajia, koska he työntävät aina kalakassin mukaamme.
Lohensukuinen kala on täkäläiseltä nimeltään omul, suomeksi
todennäköisesti nelma, ja olemme syöneet sitä päivittäin paistettuna,
grillattuna, savustettuna tai graavattuna. Mutta niin herkullista kuin
kala onkin, rajansa kaikella!



Venäläinen purjevene Apostol Andrey saapui viikko sitten sunnuntaina
Arkangelista, ja saimme vihdoin ja viimein paperikarttamme, myös Franz
Josefin maalle. Koska aluksen kippari Nikolai on kokenut arktisten vesien
purjehtija, kysyimme hänen mielipidettään Koillisväylän avautumisesta.
Hänen mukaansa tänä vuonna jäätilanne Taimyrin niemimaan kohdalla on ”
keskiverto”. Reitti kyllä aukeaa, mutta myöhään, mahdollisesti elokuun
lopussa tai ehkä vasta syyskuun alussa. Laptevinmerellä on sen sijaan jo
nyt avovettä, eikä siellä pitäisi enää olla jääongelmia. Harmi vain, että
olemme väärällä puolella niemimaata!



Norjan Meteon mukaan 16.8.
(Huom. pohjois-eteläsuunta on vaakatasossa)

perjantai 9. elokuuta 2013

6. elokuuta 2013



Dikson
73° 30,346' N, 80° 30,212' E


Lähtöaamuna 1. elokuuta Cape Zelaniyassa aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri oli rasvatyyni. Edellisen illan sumusta ei ollut tietoakaan, kun nostimme ankkurin ja käänsimme keulan kohti kaakkoa Arkticheskogo saaren koilliskulmaan. Tarkoituksemme oli kiertää saari ja ankkuroida sen eteläpuoleiseen ankkurilahteen. Näimme ensimmäisen kerran jäätä 2. elokuuta paikassa 75° 59' N, 77° 48' E. Ajojää, kokonaan vanhaa valkoista jäätä, oli selvästi erillisenä joskin isona lauttana, jossa siellä täällä makaili pieniä mursulaumoja.



Kiersimme lautan länsipuolelta ja jatkoimme samaan suuntaan. Kohtasimme seuraavat jäät varsin lähellä edellisiä linjassa 75° 58' N, 77° 53' E – 75° 53' N, 78° 09' E. Nyt jäät, edelleen vanhaa valkoista jäätä, jatkuivat koillisen suuntaan aina horisonttiin asti. Kiersimme jäät taas lännen kautta väistellen lauttoja ja ihaillen siellä täällä makailevia mursuyhdyskuntia. Ajoimme varovasti läheltä pienen jäälautan päällä nukkuvaa mursua, joka jatkoi rauhallisesti päiväuniaan meistä piittaamatta.



Jatkoimme moottorointia tyynellä merellä, mutta jouduimme pian korjaamaan kurssiamme Arkticheskogo saaren länsireunaan, koska itäpuolella näytti olevan jäätä katkeamattomana vyöhykkeenä. Oletettavasti saaren itäpuoli olisi siis täysin tukossa. Saavuimme edelleen mitä kauneimmassa kesäsäässä saaren länsirannan tuntumaan, jossa ankkuroimme aamupäivällä 3. elokuuta noin kuuden metrin syvyyteen hiekkapohjaan kapean kannaksen erottaman laguunin edustalle. Laguunin jää oli puolittain sulanut, ja näin lämpimässä sulaminen jatkuu nopeana. Sääennusteen mukaan tuuli oli hiukan nousussa kaakon suunnasta, joten voisimme ehkä päästä ainakin hiukan jopa purjehtimaan. Siispä nostimme iltapäivällä ankkurin ja lähdimme kohti Diksonia.


Matka Diksoniin oli edelleen suurimmaksi osaksi moottorointia, vaikka saimmekin noin solmun verran apua tuulesta. Mantereen rannasta irronneita jääpaloja, growlereita, oli siellä täällä, mutta ei mitenkään vaivaksi asti. Olimme Lady Danaan yhteydessä sovittuun aikaan eli klo 18.00 Moskovan aikaa ja kuulimme, että ranskalaisvene Tara on lähellämme. Yritimme yhteyttä VHF:llä, mutta tuloksetta. Tara on menossa Franz Josefin maalle odotellessaan Koillisväylän aukeamista.


Saavuimme Diksoniin iltapäivällä 4. elokuuta. Satamalahdessa huhuilimme Diksonin Harbour Masteria ja yllätykseksemme Port Control vastasi selvällä ja sujuvalla englannilla. Saimme luvan kiinnittyä L-laiturin sisäsivulle. Kiinnityttyämme laituriin saapui ystävällinen satamamestari Leonid Sevostyanov toivottamaan meidät tervetulleiksi Diksoniin. Annoimme hänelle miehistöluettelon ja sovimme muodollisuuksien hoidon seuraavaksi päiväksi eli maanantaiksi.


Heräsimme kesken uniemme maanantai-aamuna, meidän kellojemme mukaan 05.20, kun VHF heräsi eloon. Tosiasiassa paikallinen aika oli jo 09.20 eli Moskovan aika plus 4 tuntia, mikä oli jäänyt meiltä jostain syystä huomaamatta. Satamapäällikkö kutsui meitä sekä myöhemmin sunnuntaina saapunutta Lady Danaa. Kapteenit pyydettiin mukaan dokumentteineen, ja lähdimme pikkubussilla armeijan toimistolle. Paperit kopioitiin ja miehistöluettelo leimattiin. Vierailu kesti alle tunnin, ja kaikki paperityöt on nyt tehty. Emme saaneet kuitenkaan vielä lupaa mennä maihin. Normaalisti kuulemma maihinnousuluvan saanti kestää kuusikymmentä päivää, mutta satamamestari lupasi ryhtyä erikoistoimiin, jotta pääsemme tutustumaan kaupunkiin ja ruokaostoksille.


Iltapäivällä saapui satamamestarin lähettämänä mies ja hänen mukanaan englanninkielen tulkki, jotka auttavat meitä asioiden hoidossa.Tarvitsemme polttoainetta ja vettä, jotka voidaan hoitaa helposti, kauppa- ja pankkiasioiden pitäisi myös hoitua ja toivottavasti myös internetyhteys. Sovimme tapaamisen tiistaiaamuksi. Olemme myös saaneet tietää, että Apostol Andrei niminen alus on matkalla Diksoniin mukanaan karttamme. Eli kaikki asiat näyttävät hoituvan, mutta ehkä karttojen suhteen kannattaa iloita vasta kun ne ovat kädessämme.


Jäisen ja jäätikköisen Franz Josefin maan jälkeen meistä tuntuu kuin olisimme todella etelässä, vaikka latitudimme on Nord Kapin ja Huippuvuorten välissä. Saavuttuamme Diksoniin havaitsimme myös hämmästykseksemme, että lähes kolmasosa Koillisväylästä on jo takanamme.


Jääkarttojen mukaan Taimyrin niemimaa on edelleen pahasti tukossa, joten joudumme odottamaan täällä parisen viikkoa, ehkä pidempäänkin. Toivottavasti kärsivällisyytemme palkitaan!