6. elokuuta 2013

Dikson

73° 30,346' N, 80° 30,212' E

Lähtöaamuna 1. elokuuta Cape Zelaniyassa aurinko paistoi täydeltä terältä ja meri oli rasvatyyni. Edellisen illan sumusta ei ollut tietoakaan, kun nostimme ankkurin ja käänsimme keulan kohti kaakkoa Arkticheskogo saaren koilliskulmaan. Tarkoituksemme oli kiertää saari ja ankkuroida sen eteläpuoleiseen ankkurilahteen. Näimme ensimmäisen kerran jäätä 2. elokuuta paikassa 75° 59' N, 77° 48' E. Ajojää, kokonaan vanhaa valkoista jäätä, oli selvästi erillisenä joskin isona lauttana, jossa siellä täällä makaili pieniä mursulaumoja.

Kiersimme lautan länsipuolelta ja jatkoimme samaan suuntaan. Kohtasimme seuraavat jäät varsin lähellä edellisiä linjassa 75° 58' N, 77° 53' E – 75° 53' N, 78° 09' E. Nyt jäät, edelleen vanhaa valkoista jäätä, jatkuivat koillisen suuntaan aina horisonttiin asti. Kiersimme jäät taas lännen kautta väistellen lauttoja ja ihaillen siellä täällä makailevia mursuyhdyskuntia. Ajoimme varovasti läheltä pienen jäälautan päällä nukkuvaa mursua, joka jatkoi rauhallisesti päiväuniaan meistä piittaamatta.

Jatkoimme moottorointia tyynellä merellä, mutta jouduimme pian korjaamaan kurssiamme Arkticheskogo saaren länsireunaan, koska itäpuolella näytti olevan jäätä katkeamattomana vyöhykkeenä. Oletettavasti saaren itäpuoli olisi siis täysin tukossa. Saavuimme edelleen mitä kauneimmassa kesäsäässä saaren länsirannan tuntumaan, jossa ankkuroimme aamupäivällä 3. elokuuta noin kuuden metrin syvyyteen hiekkapohjaan kapean kannaksen erottaman laguunin edustalle. Laguunin jää oli puolittain sulanut, ja näin lämpimässä sulaminen jatkuu nopeana. Sääennusteen mukaan tuuli oli hiukan nousussa kaakon suunnasta, joten voisimme ehkä päästä ainakin hiukan jopa purjehtimaan. Siispä nostimme iltapäivällä ankkurin ja lähdimme kohti Diksonia.

Matka Diksoniin oli edelleen suurimmaksi osaksi moottorointia, vaikka saimmekin noin solmun verran apua tuulesta. Mantereen rannasta irronneita jääpaloja, growlereita, oli siellä täällä, mutta ei mitenkään vaivaksi asti. Olimme Lady Danaan yhteydessä sovittuun aikaan eli klo 18.00 Moskovan aikaa ja kuulimme, että ranskalaisvene Tara on lähellämme. Yritimme yhteyttä VHF:llä, mutta tuloksetta. Tara on menossa Franz Josefin maalle odotellessaan Koillisväylän aukeamista.

Saavuimme Diksoniin iltapäivällä 4. elokuuta. Satamalahdessa huhuilimme Diksonin Harbour Masteria ja yllätykseksemme Port Control vastasi selvällä ja sujuvalla englannilla. Saimme luvan kiinnittyä L-laiturin sisäsivulle. Kiinnityttyämme laituriin saapui ystävällinen satamamestari Leonid Sevostyanov toivottamaan meidät tervetulleiksi Diksoniin. Annoimme hänelle miehistöluettelon ja sovimme muodollisuuksien hoidon seuraavaksi päiväksi eli maanantaiksi.

Heräsimme kesken uniemme maanantai-aamuna, meidän kellojemme mukaan 05.20, kun VHF heräsi eloon. Tosiasiassa paikallinen aika oli jo 09.20 eli Moskovan aika plus 4 tuntia, mikä oli jäänyt meiltä jostain syystä huomaamatta. Satamapäällikkö kutsui meitä sekä myöhemmin sunnuntaina saapunutta Lady Danaa. Kapteenit pyydettiin mukaan dokumentteineen, ja lähdimme pikkubussilla armeijan toimistolle. Paperit kopioitiin ja miehistöluettelo leimattiin. Vierailu kesti alle tunnin, ja kaikki paperityöt on nyt tehty. Emme saaneet kuitenkaan vielä lupaa mennä maihin. Normaalisti kuulemma maihinnousuluvan saanti kestää kuusikymmentä päivää, mutta satamamestari lupasi ryhtyä erikoistoimiin, jotta pääsemme tutustumaan kaupunkiin ja ruokaostoksille.

Iltapäivällä saapui satamamestarin lähettämänä mies ja hänen mukanaan englanninkielen tulkki, jotka auttavat meitä asioiden hoidossa.Tarvitsemme polttoainetta ja vettä, jotka voidaan hoitaa helposti, kauppa- ja pankkiasioiden pitäisi myös hoitua ja toivottavasti myös internetyhteys. Sovimme tapaamisen tiistaiaamuksi. Olemme myös saaneet tietää, että Apostol Andrei niminen alus on matkalla Diksoniin mukanaan karttamme. Eli kaikki asiat näyttävät hoituvan, mutta ehkä karttojen suhteen kannattaa iloita vasta kun ne ovat kädessämme.

Jäisen ja jäätikköisen Franz Josefin maan jälkeen meistä tuntuu kuin olisimme todella etelässä, vaikka latitudimme on Nord Kapin ja Huippuvuorten välissä. Saavuttuamme Diksoniin havaitsimme myös hämmästykseksemme, että lähes kolmasosa Koillisväylästä on jo takanamme.

Jääkarttojen mukaan Taimyrin niemimaa on edelleen pahasti tukossa, joten joudumme odottamaan täällä parisen viikkoa, ehkä pidempäänkin. Toivottavasti kärsivällisyytemme palkitaan!